Elämän tarkoitus lyhyessä vertauksessa

Lentäessäni valtavan, loputtoman valtameren yllä ihmettelin alla olevien, auringon valaisemien aaltojen kauneutta. Vesi ulottui horisonttiin asti, valon ja liikkeen lumoavana tanssina. Mutta se, mikä todella kiinnitti huomioni, oli ihmisjoukko, joka ui vuorovettä vastaan.

Taivaalla olevasta näköalapaikastani näin heidän kamppailevan, jokainen lyönti oli taistelu armotonta virtaa vastaan. He uivat päättäväisesti, heidän kasvoilleen oli kaiverrettu päättäväisyyttä, mutta heidän keskuudessaan oli kuitenkin aistittavissa väsymystä.

Uteliaana ja huvittuneena huusin heille, ja ääneni pauhasi ilmassa. "Katsokaa ylös! Täällä on helpompi tie!' Mutta tuuli nielaisi sanani, ja alhaalla olevat jäivät kuulematta ja huomaamatta.

Kaikki päättänyt saada heidän huomionsa, aloin heittää kiviä veteen. Pikkuruiset roiskeet saivat pikemminkin ärsytystä kuin tietoisuutta. Niinpä nostin isompia kiviä toivoen, että isommat häiriöt saisivat ne pysähtymään ja katsomaan ylös.

Mutta sen sijaan, että ne olisivat herättäneet niitä, kivet vain lisäsivät niiden kamppailua. Ne vaikuttivat ärsyyntyneiltä, jopa vihaisilta, ja jokainen isku vain lisäsi niiden päättäväisyyttä uida kovempaa. Jotkut alkoivat hoivata vammojaan, pitivät kamppailuaan identiteettinä ja pitivät itseään näkymättömän voiman uhreina.

Uusisyntyneitä ilmestyi, silmät viattomuudesta suurina, ja he liittyivät nopeasti joukkoon. He matkivat ympärillään olevien toimia tietämättä, että oli olemassa toinenkin polku.

Joka kerta uimari saavutti uupumuspisteen ja antautui. Sillä hetkellä, kun hän päästi irti, vuorovesi kääntyi hänen edukseen. He eivät enää taistelleet, vaan alkoivat kellua virran kevyesti vastakkaiseen suuntaan viemässä.

Nämä yksilöt muodostivat pienempiä ryhmiä, jotka ajautuivat pois massasta. He eivät enää resonoi suuremman joukon kanssa, jonka huomio pysyi lakkaamattomassa taistelussa vuorovettä vastaan. Sen sijaan nämä pienemmät ryhmät viettivät aikansa pohdiskellen, ymmärtäen ja syleillen elämän virtaa.

Kun he kelluivat ja pohdiskelivat, horisontissa alkoi näkyä saari, joka oli aiemmin jäänyt piiloon. Kääntyessään oikeaan suuntaan he pystyivät nyt näkemään sen, mikä oli aiemmin ollut heille näkymätöntä.

Saari edusti heidän todellista itseään, heidän elämänsä tarkoitusta. Innostuneina ja motivoituneina he alkoivat uida sitä kohti, ja heidän lyöntinsä olivat nyt sopusoinnussa sitä tukevan virtauksen kanssa.

Virtauksen auttaessa heidän matkaansa he uivat vaivattomasti, elämän virrassa. Menneisyyden kamppailut tuntuivat kaukaisilta muistoilta, ja niiden tilalle oli tullut tunne tarkoituksesta ja suunnasta.

Katselin ylhäältä, ja sydämeni paisui ylpeydestä. Kun näin heidän omaksuvan todellisen polkunsa, nostin peukalon ylös, onnittelun ja kannustuksen eleenä.

Kun he lähestyivät saarta, aallot muuttuivat voimakkaaksi mutta lempeäksi voimaksi, joka ajoi heitä eteenpäin. He alkoivat surffata aaltojen harjalla, ratsastaen ilolla ja riemulla kohti kohtaloaan.

Matka oli muuttanut heidät. Se, mikä oli alkanut kamppailuna vuorovettä vastaan, oli muuttunut harmoniseksi tanssiksi sen kanssa. He olivat löytäneet todellisen itsensä, tarkoituksensa ja elämän tarkoituksen.